Minkä viskositeettialueen tulisi yhden ruuvin pumpun kannen hoitamiseksi lietteen ja ohuiden nesteiden, kuten öljyn, käsittelemiseksi?

Mitkä ovat ytimen viskositeettierot lietteen ja ohuiden nesteiden välillä, kuten öljy?

Nesteen viskositeetti sanelee suoraan yksiruuvin pumpun vaaditun suorituskykyalueen. Liete - tyypillisesti paksu, heterogeeninen seos (esim. Jätevesiliette, teollisuusliette) - on korkea viskositeetti, joka vaihtelee 1 000 CP: stä (Centipoise) yli 1 000 000 CP: hen. Sen paksu konsistenssi sisältää usein suspendoituneita kiinteitä aineita (esim. Hiukkasia, kuituja) ja huonon virtauksen, mikä tarkoittaa, että pumpun on tuotettava riittävästi painetta nesteen työntämiseksi putkilinjan läpi. Sitä vastoin ohuilla nesteillä, kuten öljyllä (esim. Mineraaliöljy, voiteluöljy, polttoöljy), on alhainen viskositeetti, yleensä välillä 1 CP - 100 CP. Nämä nesteet virtaavat helposti, minimaalisella vastustuskyvyllä, mutta vaativat pumppua vuotojen estämiseksi ja vakaiden virtausnopeuksien ylläpitämiseksi ilman liiallista turbulenssia. Nämä karkeat viskositeettierot tarkoittavat, että yksiruuvin pumpun on peitettävä kaksi erillistä, päällekkäistä viskositeettialuetta molempien nestetyyppien käsittelemiseksi tehokkaasti.

Mikä viskositeettialue on ihanteellinen yhden ruuvin pumppujen käsittelyyn?

Lietteille, a yksiruuvepumppu tarvitsee viskositeettialueen, joka mahtuu sen korkealle paksuudelle ja kiinteälle pitoisuudelle, tyypillisesti 500 CP: lle 1 500 000 CP: hen. Tämä laaja alue vastaa lietteen koostumuksen variaatioista: Esimerkiksi ensisijaisen jätevesien lietteen (korkeammalla vesipitoisuudella) voi olla viskositeetti 1 000–10 000 CP, kun taas vedenpoisto (alhaisella kosteudella) voi ylittää 100 000 CP. Pumpun suunnittelun on tuettava tätä aluetta tuottamalla korkeaa imupainetta lietteen virtauskestävyyden voittamiseksi ja tukkeutumisen estämiseksi. Tärkeintä on, että lietteen viskositeetti kasvaa usein lämpötilapisaroiden (esim. Kylmän teollisuusympäristöjen) kanssa, joten pumpun nimellisessä viskositeettialueessa tulisi sisältää puskuri tällaisille vaihteluille - esimerkiksi, pumpun, jonka nimellisarvo on 1 000 000 CP: tä, pystyy käsittelemään lietteitä, jotka sakenee 800 000 CP: ssä kylmissä olosuhteissa pysähtymättä. Lisäksi alueen on otettava huomioon suspendoituneet kiinteät aineet (jopa 30% tilavuudella joissain lietissä), koska kiinteät aineet voivat epäsuorasti lisätä tehokasta viskositeettia estämällä nesteen liikettä.

Mikä viskositeettialue sopii yhden ruuvin pumppuihin ohuille nesteille, kuten öljy?

Ohut nesteet, kuten öljy, vaativat a yksiruuvepumppu Paljon pienemmällä viskositeettialueella, tyypillisesti 0,5 CP - 200 CP. Tämä alue kohdistuu yleisten ohuiden öljyjen virtausominaisuuksien kanssa: kevyen mineraaliöljyn viskositeetti on 5–20 cp huoneenlämpötilassa, kun taas raskaampi voiteluöljy voi saavuttaa 100–200 CP. Pumpun painopiste ei ole korkeassa paineessa (kuten lietteen kanssa), vaan tarkkuuden ja vuotojen estämisessä. Liian leveä viskositeettialue (esim. Sisältää arvot yli 200 cp) voi johtaa tehottomuuksiin - esimerkiksi korkealle viskositeettille suunniteltu pumppu voi aiheuttaa liiallisen leikkausvoiman ohuelle öljylle aiheuttaen vaahtoamisen tai hajoamisen. Sitä vastoin alue, joka on liian kapea (esim. Vain 1–50 CP), voi olla kytkemättä hoitamaan hiukan paksumpia öljyjä (esim. 80 cp -hydrauliöljyä) kylmissä lämpötiloissa, joissa viskositeetti kasvaa väliaikaisesti. Ihanteellisen alueen tulisi myös ottaa huomioon lämpötilan aiheuttamat viskositeetin muutokset: Esimerkiksi öljyn viskositeetti voi pudota 50%, kun sitä kuumennetaan 20 ° C: sta 40 ° C: seen, joten pumpun on säilytettävä vakaa virtaus tämän dynaamisen alueen yli.

Kuinka viskositeettialue vaikuttaa yksiruuvin pumpun muotoiluun lietteille vs. ohuille öljyille?

Vaadittu viskositeettialue muotoilee yksisorvisen pumpun kriittisiä suunnitteluelementtejä jokaiselle nestetyypille. Lietteen (korkea viskositeettialue) varten pumppu tarvitsee suuren roottori-staattorin puhdistuman (kiinteiden aineiden tukkeutumisen välttämiseksi) ja vankan käyttöjärjestelmän (esim. Korkeamettimoottori), jotta saadaan voiman paksun nesteen liikkumiseen tarvittava voima. Staattorimateriaalin (esim. Nitriilikumin, polyuretaani) on oltava kulutuskestävää kestämään hankaavia lietteen hiukkasia, kun taas pumpun virtausreitti on suunniteltu leveäksi ja sileäksi paineen pudotuksen minimoimiseksi. Ohuille öljyille (matala viskositeettialue) pumppu vaatii tiukan roottorin-staattorin puhdistuman (sisäisen vuodon estämiseksi, mikä vähentäisi virtausnopeutta) ja alhaisen leikkausmallin, joka välttää öljyn kemiallisten ominaisuuksien vahingoittamisen. Staattorimateriaali voi olla pehmeämpi (esim. EPDM -kumi) tiukan tiivisteen varmistamiseksi, ja pumpun sisääntulon/poistoaukon koot on mitoitettu laminaarivirtauksen ylläpitämiseksi - ohuissa öljyissä tapahtuva taluettelo voi aiheuttaa kavitaatiota (ilmakuplia), jotka vahingoittavat pumppua ja vähentävät tehokkuutta. Lyhyesti sanottuna viskositeettialue määrää, asettaako pumppu etusijalle ”työntövoima” (liette) vai “tiivistä tarkkuus” (ohuet öljyt).

Kuinka varmistaa, että yhden ruuvipumpun viskositeettialue vastaa lietteen ominaisuuksia?

Yhden ruuvipumpun viskositeettialueen varmistamiseksi soveltuu lietteisiin, aloita mittaamalla lietteen todellinen viskositeetti viskimittarin avulla - testi sekä käyttölämpötilassa että mahdollisissa kylmissä/kuumissa ääripäissä (esim. Talvi vs. kesällä ulkotiloissa). Pumpun nimellismaksin viskositeetin tulisi olla vähintään 20–30% korkeampi kuin lietteen korkein mitattu viskositeetti odottamattoman sakeutumisen (esim. Lisääntyneen kiinteän sisällön) huomioon ottamiseksi. Tarkista seuraavaksi pumpun "kiinteiden aineiden käsittelykapasiteetti" -määritys: Vaikka viskositeettialue vastaa, pumppu, joka pystyy käsittelemään vain 10% kiinteitä aineita, epäonnistuu lietteellä, joka sisältää 25% kiinteitä aineita (mikä lisää tehokasta viskositeettia). Lisäksi testaa pumppu näytteellä todellisesta lietteestä (ei vain viskositeettistandardista) virtauksen stabiilisuuden tarkkailemiseksi - allekirjoitukset, kuten sykkivä virtaus tai lisääntynyt kohina, osoittavat, että viskositeettialue ei ole riittävä. Esimerkiksi, jos liette, jonka viskositeetti on 50 000 CP, aiheuttaa pumpun pysähtymisen, pumpun suurin viskositeettiluokka (esim. 30 000 CP) on liian pieni ja se on päivitettävä.

Mitkä tarkistukset varmistavat, että yhden ruuvipumpun viskositeettialue toimii ohuilla öljyillä?

Ohuille öljyille pumpun viskositeettialueen todentaminen sisältää virtausnopeuden konsistenssin ja vuotojen tiiviyden testaamisen. Ensinnäkin, mittaa öljyn viskositeetti pumpun käyttölämpötilassa (esim. 40 ° C moottoriöljylle) ja varmista, että se kuuluu pumpun nimellisalueelle matalan viskositeetin alueelle (esim. 5–150 cp). Suorita sitten pumppu suunnitellulla virtausnopeudella ja tarkista vuoto roottor-staattorin rajapinnassa-jopa pienet vuodot (esim. Pisarat öljyä minuutissa) osoittavat, että puhdistuma on liian suuri öljyn matalan viskositeetin kannalta vähentäen tehokkuutta. Seuraavaksi, kavitaation tarkkailu: Jos pumppu emittoi korkean kohinan tai virtausnopeus vaihtelee, viskositeettialue voidaan olla epäsuhtamatta (esim. Pumppu on suunniteltu suurempaan viskositeettiin ja luo liiallisen imun, vetämällä ilmaa öljyyn). Lopuksi, testaa öljyn jälkeinen pumppujen jälkeen hajoamisen (esim. Värin muutokset, viskositeetti)-pumppu, jonka leikkausvoima on liian korkea öljyn viskositeettiin, hajottaa öljyn molekyylit vähentäen sen suorituskykyä (esim. Voitelukyky).

Kuinka lämpötila vaikuttaa molempien nesteiden viskositeettialueen vaatimukseen?

Lämpötila on kriittinen muuttuja, joka muuttaa nesteen viskositeettia, mikä vaatii yksiruuvin pumpun alueen olevan mukautuva. Lietteen kannalta alhaisemmat lämpötilat lisäävät viskositeettia - esim. Viskositeetti 10 000 cp: n lämpötilassa 25 ° C: ssa voi sakeutua 50 000 CP: hen 5 ° C: ssa. Siten pumpun viskositeettialueen on sisällettävä lietteen kylmän lämpötilan viskositeetti, tai järjestelmä voi tarvita esikäsittelyn lietteen pitämiseksi pumpun nimellisalueella. Ohuiden öljyjen kohdalla korkeammat lämpötilat vähenevät viskositeettia - esim. Moottoriöljy, jonka viskositeetti on 80 cp 20 ° C: ssa, voi pudota 20 cp: hen 80 ° C: ssa. Vaikka alempi viskositeetti parantaa virtausta, se lisää vuotoriskiä; Pumpun viskositeettialueen on peitettävä öljyn sekä kylmä (korkeampi) että kuuma (pienempi) viskositeettiarvot tiivisteen eheyden ylläpitämiseksi. Esimerkiksi 5–150 CP: lle luokiteltu pumppu pystyy käsittelemään moottoriöljyä, joka vaihtelee 60 CP: stä (kylmäkäynnistys) 15 CP: hen (käyttölämpötila) ilman ongelmia. Lämpötilavaikutusten huomioimatta jättäminen voi johtaa pumpun vikaantumiseen - esimerkiksi 100 000 CP: lle nimellistetun lietteen pumppu voi pysähtyä kylmällä säällä, kun taas öljypumppu voi vuotaa liikaa, kun öljy on kuuma ja ohut.

Mitä tapahtuu, jos yhden ruuvipumpun viskositeettialue on sopimaton nesteeseen?

Viskositeettialue johtaa suorituskykyongelmiin ja ennenaikaiseen pumppuvaurioon molemmille nesteille. Lietteen kannalta pumppu, jonka viskositeettialue on liian matala (esim. Enintään 50 000 CP lietteelle 100 000 cp: llä), kokee moottorin ylikuormituksen (kun se pyrkii liikkumaan paksua nestettä), staattorin kuluminen (liiallisesta kitkasta) ja tukkeutumista (kiinteät aineet juuttuvat roottorien statorivaukkoon). Vaikeissa tapauksissa roottori voi tarttua vaatimaan kalliita korjauksia. Ohuille öljyille pumppu, jonka viskositeettialue, joka on liian korkea (esim. Min 50 CP öljylle 10 cp: llä), kärsii sisäisestä vuodosta (öljy liukuu roottori-staattorin tiivisteen ohi), vähentynyt virtausnopeus (vähemmän öljy saavuttaa poistoaukon) ja kavitaation (ilmakuplat matalapaineen tulossa). Ajan myötä kavitaatio heikentää pumpun sisäisiä komponentteja (esim. Roottori, staattori), kun taas vuotojätteet nestettä ja lisää toimintakustannuksia. Jopa hiukan yhteensopimattoman alueen - esim., Pumppu 10–200 CP -öljylle, jota käytetään 5 CP -polttoöljyyn - vähentää tehokkuutta 10–20%, mikä lisää merkittäviä tappioita kuukausien käyttökuukausien aikana.